Mistä tykkään Istanbulissa, on se, ettei koskaan tiedä, mitä saattaa tulla vastaan. Tuntuu, että kaupunkiin olisi ripoteltu pikkuyllätyksiä ihan vaan kaikille niille, jotka jaksavat katsoa. Tämäkin sammakkomies lillui Bosporinsalmessa. Kai se kalasti - en tiedä.
Limonlubahce-nimisessä puutarhakahvilassa oli asiakkaiden lisäksi kilpikonnia ja kissoja. Siellä ne vaan tepastelivat pöytien lomassa. Outoa mutta ihanaa. Limonlubahce itsessäänkin on varsinainen yllätys. Yhdeltä kadulta pujahtaa rappukäytävään, josta pääsee kulkemaan kerrostalon takapihalle, jonne on tehty kahvila. Ovella on pienen pieni kyltti - jos sinne haluaa, niin pitää tietää, minne on menossa.
Istanbulin edustalla on Prinssisaaret, joihin pääsee lautalla. Prinssisaarilla autoilu on kielletty ja ne ovatkin ihania kesän pakopaikkoja kalatavernoineen.
Istiklal-kävelykadun jokaisen sivukujan varrelta löytyy jotain. Yleensä ravintoloita, kahviloita, baareja, pikkubutiikkeja - myös ilotaloja huorineen ja epämääräisiä hotelleja ja clubeja. Kaikki parhaat kahvilat ja baarit löytää oikeastaan vain sattumalta rampaten pikkukujia läpi. Sitä vaan toivoo, ettei tämä kuja ole huono kuja. Yksi suosikkini on tällä hetkellä Urban, joka löytyy Galatasarayn hamamin lähettyviltä.
Bosporinsalmen 30 kilometrin pituudelle myös mahtuu monenlaista kylää ja kaupunginosaa. Salmen viimeinen kylä Anadolu Kavagi kätkee sumuiseen syliinsä bysantinaikaisen linnan rauniot, marionetin myyjiä, simpukkavartaita ja designkoruja.
Otan vastaan kaikki yllätykset lahjana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti