On pitänyt tässä pitkään hiljaiseloa. Näin blogin suhteen siis. Muuten on riittänyt puuhaa ja ohjelmaa jos jonkinlaista. Nyt sain tartuttua toimeen, kun paljastui ilouutinen: blogspot ei ole enää bannissa!! Paljon näppärämpää tämä bloggailu kun ei tarvitse käyttää epäilyttävimmistä epäilyttävimpää v-tunneli.comia.
Paikalliskokemuksista varsinkin häät, hamam, ja humu vapun aikaan ovat tehneet vaikutuksen. Kutsun saatuani mikään ei olisi saanut pidettyä minua poissa aidoista istanbulilaisista häistä. Täällähän tapoihin kuuluu, että häihin kutsutaan kaikki vähänkin tutut ja häät pidetään kaupunginosan omassa hääsalongissa. Oltiin suuntaamassa salonkiin näyttämällä hääkutsua taksikuskille. No, kuten täällä usein käy, ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin, ja löydettiinkin itsemme morsiamen perheen kotoa! Siellä suoritettiin lähiomaisten kanssa häihin lähtö -seremonia, jossa sulhanen saapuu hakemaan morsiamensa. Seremoniassa morsiamen uumalle solmitaan punainen nauha, joka symboloi neidon koskemattomuutta. Onneksi morsian oli iloisesti yllättynyt nähdessään suomalaiset kasvot. Riitti varmaan suvulle ihmeteltävää! Varsinkaan kun yhteistä kieltä ei löytynyt sen vertaa, että olisimme voineet selittää, että taksi se meidät tänne toi. Ilmeisesti kuski ei löytänyt salonkia, mutta kuuli hääsoittajat, jotka ilmoittavat morsiamen lähdöstä hääpaikalle, ja päätti päästä ulkolaisista eroon tiputtamalla ne sinne talon eteen. Ratkaisuhan sekin. Ja oli kyllä mielenkiintoista nähdä tavallinen turkkilainen koti ja nauttia vieraanvaraisesti tarjottua teetä.
Vieraiden oletetaan tuovan häälahjaksi joko kultaa tai rahaa. Me tietenkin päädyimme ostamaan kultakolikon, sillä onhan ajatuskin kultakolikko-ostoksista niin kutkuttava. Harmi vaan, kun kullan arvo on niin korkealla, ettei kovinkaan näyttävää kolikkoa päässyt ostamaan. Häissä tämä kolikko sitten kiinnitettiin morsiamen kaulan ympärille nostettuun punaiseen nauhaan. Seremoniamestari kuulutti kaikkien vieraiden tuoman lahjan, eli joko kultakolikon koon tai rahasumman. Häihin ei siis oikein kehtaakaan mennä ilman kunnon lahjaa.
Häissä lahjojen jaon lisäksi oli musiikkia ja tanssia. Mieli kovasti teki liittyä tanssijoiden letkaan, mutta ujous ja kainous iski. Jos joku ois vähänkin yllyttänyt, niin oisin heti pinkaissut mukaan. Tanssista ja musisoinnista huolimatta tunnelma oli rauhallinen - johtuisiko tarjoilun laadusta: limsaa ja kakkua.
Toinen h:lla alkava paikalliskokemus on hamam eli turkkilainen kylpylä/sauna. Pääsin täällä lopulta menemään hamamiin ensimmäistä kertaa ikinä. Ja puhdasta tuli kursailemattoman pesijämuorin kourissa. Suurimmaksi osan aikaa oli ihan pihalla mitä tapahtuu missä ja milloinkin, mikä on siis hyvin yleinen mielentilani täällä, mutta nautin kyllä kokemuksesta. Luulen kuitenkin, että seuraava kerta on paljon nautittavampi, kun tietää mitä odottaa. Nyt olin Galatasarayn hamamissa, seuraavaksi suunnitelmissa Cemberlitaksen hamam - ehkä joskus kesällä. Kummatkin näistä hamameista ovat ottomaanien ajalta ja ovat kuuluisimman ottomaani-arkkitehdin Sinanin suunnittelemia. Harmi vaan, ettei naisten puoli ole koskaan yhtä näyttävä kuin miesten puoli.
Huh, ja viimeinen H : vappuHumu. Täällä suhtaudutaan intohimoisesti sekä jalkapalloon että politiikkaan. Työläisten päivänä eli 1.5 näki poliittista paloa ja suuria marsseja. Tapahtuma oli senkin verran laaja, että koko keskusta uuden Euroopan puolella oli suljettuna. En suunnitellut meneväni katsomaan kulkueita, sillä täällä aina varoitellaan menemästä mielenosoituksiin, mutta sieltähän sitä itseni löysin - in the heat of action. Olin nimittäin palaamassa kotiin päiväsaikaan ennen iltaohjelmaa, mutta eihän se ollutkaan niin yksinkertaista. Kaikki julkinen liikenne oli lakkautettu kotiin päin. Päätin kokeilla onneani kävellen, mutta kotimatkani oli täysin marssia. Taksim-aukion jälkeen luovutin aika pian, ja menin kahville Cihangiriin.
Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti